Pariisin ilmastosopimus ei pelastanut maailmaa, mutta se pelasti mahdollisuuden maailman pelastamiseen. Ilmastotoimia pitää vahvistaa ja nopeuttaa ja hallitukset määrittävät tälle prosessille pelisäännöt, jotka heijastuvat yritysten strategiaratkaisuihin. Ilmaston kohtalon sekä pelastusprosessiin osallistuneiden ja osallistumattomien yritysten ja poliitikkojen menestyksen ratkaisevat kansalaiset kulutusvalinnoillaan ja äänestyspäätöksillään.
Regulaatiolla on oma tärkeä tehtävänsä
Pariisin ilmastotavoitteen toteuttamisessa regulaatiolla on oma roolinsa. Vaikka markkinahenkiset toimijat näkevät regulaation ruokkivan tehottomuutta jokseenkin säännönmukaisesti, klassisen taloustieteen isä Adam Smith kirjoitti jo yli 200 vuotta sitten, että markkinoiden toimivuus edellyttää sääntelyä. Sen yksi tärkeä tehtävä on varmistaa, ettei liike-elämässä voi menestyä petoksella. Vähähiilisyyteen matkalla olevassa maailmantaloudessa huijareita ovat ne, jotka taloudellista hyötyä tavoitellessaan käyttävät ilmakehää ilmaisena kaatopaikkana.
Päästöjä koskeva regulaatio kohdistuu yrityksiin ja jokseenkin kaiken yritystoiminnan viimekätinen asiakas on kansalainen, kuluttaja. Yritykset tuottavat sellaisia hyödykkeitä ja ratkaisuja, joiden menekkiin ne uskovat. Niinpä tutkimusta, tuotekehittelyä ja investointeja koskevat strategiset ratkaisut perustuvat kuluttajakäyttäytymistä koskeviin ennusteisiin. Niissä ilmastotietoisuus on vahvasti läsnä.
Jos ison hiilijalanjäljen tuotteiden hinta kallistuu hiilipäästöjen hinnoittelun seurauksena, kuluttaja etsii edullisempaa vaihtoehtoa. Kun kysyntä siirtyy vähähiilisiin tuotteisiin, yritykset lisäävät niiden tarjontaa vahvistamalla energiatehokkuutta, siirtymällä puhtaaseen energiaan ja käyttämällä pienemmän hiilijalanjäljen raaka-aineita ja välituotteita.
Viime vuosina päästökehitys on kehittynyt odotettua myönteisemmin. Vaikka maailmantalous kasvoi 2013-15 yli 10 %, fossiilienergiapäästöjen määrä ei noussut. Pariisin ilmastosopimus syntyi joulukuussa 2015, joten tämä myönteinen kehitys toteutui ilman poliittista ohjausta. Kehittyneissä maissa pelintekijöinä olivat yksityisen sektorin toimijat, Kiinassa valtiovalta.
Johtopäätös on, että talouskasvu ei siis väistämättä lisää päästöjä. Ja kääntäen, päästöjen vähentäminen ei edellytä talouskasvun pysähtymistä.
Mistä hinta hiilelle?
Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen alle 2 asteeseen edellyttää, että yli kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilisen energian varannoista jätetään maahan. Globaali hiilivero olisi tehokkain tapa hoitaa asia markkinaehtoisesti. Riittävän korkea ja ajan myötä nouseva hiilivero tekisi hiilidioksidipäästöjen supistamisesta ainoan liiketaloudellisesti järkevän toimintastrategian.
Valitettavasti globaali hiilivero ei ole realismia. Yhdysvalloissa ollaan vihamielisiä jokaista uutta veroa kohtaan ja EU:n jokainen jäsenmaa haluaa päättää itse omista veroistaan. Pariisin sopimuksen jälkeen alueelliset hinnoittelumallit ovat silti levinneet ja päästökauppaa on kehitetty suuntaan, jossa sen vaikutus muistuttaa hiiliveroa. Kasvihuonepäästöille tarvitaan hinta, mutta miten se synnytetään on toinen asia.
Kun yhä useammat sijoittajat irtautuvat hiiliriskeistä, fossiilienergiasta elävien yritysten rahoitus kiristyy. Kun sijoituspääoma hakee uutta kotia, puhtaita ratkaisuja kehittävien yritysten tutkimus- ja investointimahdollisuudet paranevat. Uusiutuviin energiamuotoihin liittyvän teknologian kehitys vauhdittuu entisestään.
Pariisin ilmastosopimus oli signaali, että maailman maat haluavat pysäyttää ilmastonmuutoksen. Se vähensi puhtaaseen tuotantoon liittyvän kehitystyön ja sijoitustoiminnan epävarmuuksia. Fossiilisista polttoaineista irrottautumista helpottaa aurinko- ja tuulisähkön nopea halpeneminen. Tämän trendin jatkumisesta ole pienintä epäilystä.
Kuluttaja on kukkulan kuningas
Viime kädessä ilmaston kohtalon ratkaisevat kansalaiset. Siksi Myrskyvaroitus – Storm Warning ry lanseerasi runsas vuosi sitten kansalaisen ilmastolupauksen, josta kehitellään YK:n kanssa globaalia formaattia. Osoitteessa www.ilmastolupaus.fi oleva laskuri auttaa kansalaista oivaltamaan miten hän voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään.
Kuluttajana kansalainen on kukkulan kuningas – myös ilmastoasioissa. Ja äänestäjänä hän voi ohjeistaa valtiovallan tukemaan ilmastomyönteistä regulaatiota sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Väite, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on kallista, on vanhaa maailmaa. Teknologian kehitys on tehnyt ilmastonmuutoksen hillitsemisestä vuosi vuodelta halvempaa. Yhä useammat yritykset ja sijoittajat näkevätkin siinä uuden taloudellisen dynamiikan lähteen. Suomeen perustettu Climate Leadership Council on vahva todiste tästä.
Vaikka ilmastonmuutoksessa ei ole voittajia, sen hillitseminen voi tuottaa suuria taloudellisia menestystarinoita. Oivallettakoon tämä myös sata vuotiasta itsenäisyyttään juhlivassa Suomessa.
Timo Tyrväinen
Pääekonomisti, Climate Leadership Council
Puheenjohtaja, Myrskyvaroitus – Storm Warning ry
Tämä kirjoitus julkaistiin 11.4.2017 Sitran kotisivuilla vieraskynä-artikkelina. Linkki kirjoitukseen löytyy myös Climate Leadership Councilin sivuilta.